lauantai 23. tammikuuta 2016

Messuosaston suunnittelua Pure Car Clubille - keskeytynyt projekti

Messuosaston suunnittelu American car show -tapahtumaan jatkui niin, että jokaiselle tiimille jaettiin oma asiakas. Oma tiimini sai porvoolaisen vuonna 2013 perustetun jenkkiautokerhon, Pure Car Clubin. 

Myöhempi lisäys: Saimmekin tietää lähetettyämme suunnitelman, ettei em. kerho osallistukaan koko tapahtumaan, eikä tieto ollut (vielä) saavuttanut meitä. Saamme siis luultavasti jonkun toisen kerhon osaston suunnittelemisen...

Tässä postauksessa kerron kuitenkin suunnitelmistamme Pure Car Clubille. Asiakkaan yhteyshenkilö totesi lopullisten suunnitelmiemme olevan hyvin toteuttamiskelpoisia. 


Ensiksi jokainen tiimi tutustui omaan kerhoonsa niin hyvin kuin mahdollista (kaikilla kerhoilla ei ole esim. nettisivuja). 

Aloitimme ideoinnin ja kunkin tiimin tuli keksiä ja luonnostella kolme ideaa esim. tyylikortiksi. 
Tiimini ideoita ovat villi länsi -teema, tuliteema sekä nykyamerikkateema. 

Länkkäriteemaan kuuluisi asianmukaiset asusteet: nahkaliivit, hatut, rosoiset vaatteet, nahkabootsit jne. Osastolla voisi olla kulunut eurolava-rakenne, köyttä (esim. aidassa) ja hapsuja. Länkkäriteemaan kuuluisi myös vankkurin pyörät ja vanhat kyltit. Autojen alla olisi hienoa hiekkaa, johon olisi painautunut autonrenkaiden jäljet. 
Taustalla voisi soida länkkärimusiikki, jos se on sallittua messukeskuksessa. 

Minun tekemäni tyylikortti länkkäriteemasta. 

Tuliteemainen osasto koostuisi suuresta ja näyttävästä oranssi-puna-mustasta tulimaalauksesta. 
Osastolla olisi ihomaalauksiin "pukeutuneita" naisia. 
Tässä Camillan tekemä tyylikortti tuliteemasta.
Kolmas ideamme oli nyky-Amerikka.

Tiistaina esittelimme kaikki ideamme muille tiimeille, ja saimme rakentavaa palautetta opettajilta.
Päätimme hylätä sekä tuliteeman, että Amerikkateeman niiden tavanomaisuuden takia.
 Säästimme länkkäri-idean. 

Valitsimme toiseksi ideaksi Punahilkka-sadun ympärille kehitetyn osaston.
Alla pikaisesti tekemäni tyylikortti.


Punahilkka-aihe tulee esiin itsemaalatun, modernisoidun metsämaiseman avulla. Seinältä lähtee suuri punainen kangas, joka kulkee osaston lattialla. Kerhon logo tulee selkeästi näkyviin seinällä.
Osastolla jaettaisiin mm. verenpunaisia omenoita.

Alla näkyy leikkaa-liimaa -tekniikalla tekemämme luonnokset. Asiakkaalle lähetettiin lisäksi vielä osaston pohjapiirros, josta mittasuhteet kävivät selkeämmin ilmi.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti