sunnuntai 13. syyskuuta 2015

HABITARE - sisustusta, huonekaluja ja designia

Perjantaina 11.9. heti aamulla alkoi matka kohti Helsingin messukeskusta ja Habitare-messuja. 
Tämä oli itselleni ensimmäinen kerta kyseisillä messuilla, vaikka muita messuja ja näyttelyitä aina kädentaitomessuista puutarhamessuihin on tullutkin kierrettyä paljon. 

Saimme dokumentoida messujen sisältöä blogeihimme: 

Kuvaa 15 kiinnostavinta messuosastoa ja kerro, mikä teki niistä kiinnostavia.

Valitse viisi kiinnostavaa tekijää/tulevaa trendiä ja kerro, miksi valitsit juuri ne.

Kerää esitteitä ja poimi joukosta herkullisimmat. Voi olla osa esitteestä tai koko kokonaisuus. Kiinnitä huomiota esitteen kokoon, paperilaatuun, materiaaliin, fontteihin, kuviin ja graafiseen ilmeeseen. 

Messuilla tuli räpsittyä vähän päälle parisataa otosta, joiden joukossa oli tärähtäneitä ja muuten epäonnistuneita. Mukanani oli ainoastaan vanhan kännykkäni kamera, joten kuvien laatu on sen mukainen...


1. Messuosastot, jotka kiinnostivat jollakin tavalla

Muotoilutoimisto Ehee
Tämä osasto on leikkisä ja värit sopivat hyvin yhteen, niitä ei ole liikaa. Keltainen tehostevärinä toistuu valkoisen ja harmaan ohella koko osaston läpi. Valaisimista on tehty roikkuvia esillepanoja ryhmittäin. Pehmeyttä osastolle tuovat tyynyt sekä räsymatot. Osastoa rytmittävät pystysuorat raidat.
Junet
Tämän osaston värit ovat mielestäni syksyisiä. Oikeanpuoleisessa kuvassa näkyvät taulut ovat mielestäni kiva yksityiskohta: niihin on koottu yrityksen osoite, slougan yms. Ne ovat kuin osa sisustusta.
 Design Eero Aarnio
Eero Aarnion iki-ihanat tuotteet loistivat ja tulivat hyvin esille mustasta matosta. Tuotteet oli aseteltu eri korkeuksille: osa oli lattiatasossa, osa ylempänä. Tuotteet itsessään ovat niin sympaattisia, että valitsin ne tähän...

Missoni Home
Tämä osasto on mielestäni oikein soma värikkäine raitoineen. Osasto oli erotettu messukeskuksen lattiasta oivaltavasti väreihin sopivalla matolla. Tuotteet olivat siististi esillä hyllyillä ja tunnelmaa loivat kaksi pallonmuotoista valaisinta. 
Juuri minun makuuni! Mustan, valkoisen, harmaan ja ruskean kokonaisuus oli hauska ja kiinnostava. Vihreyttä oli tuotu viherkasvilla. 

Eräs osasto esitteli kauniita akustiikkalevyjä. Tykkäsin etenkin vasemmanpuoleisesta.
Ihanat taulut tulivat esille osaston mustasta seinästä. Logo oli näkyvä ja osastolla ei ollut mitään ylimääräistä - yksinkertainen ja tyylikäs kokonaisuus.
Osasto oli suloinen kokonaisuus pastellisävyisiä värejä ja vaaleaa puuta. Osastolla oli useita esillepanoja. 

Luin Spa
Tämä osasto oli unista messuvierailijaa kutsuva ja pehmeät sävyt ja tuotteet muodostivat lämpimän kokonaisuuden. Tähän on pakko lisätä, että ko. yrityksen osasto ja esite henkivät samanlaista tunnelmaa - yhtenäisyys onkin tärkeää.


Deko
Tässä pieni pala Dekon kauniista ja suuresta osastosta. Osasto oli mielestäni ihana ja siihen oltiin selvästi panostettu oikeasti. Siellä oli niin pöytä- kuin seinäesillepanojakin. Tykkäsin todella paljon yksityiskohdista. Osaston yksityiskohtia on lisää tämän postauksen lopussa.

BLOUN
Käsityönä tehtyjä valaisimia esittelevä osasto oli jotenkin rouhea. Kaikki pinnat olivat käsittelemätöntä (tai ainakin maalaamatonta) lastulevyä, ja lattiaa oli somistettu räsymatoilla. Osastosta tulee heti mieleen ystävällinen esittelijä, joka kertoi ammattimaisesti tuotteista.
Johanna Gullichsen
Tykkäsin tämän osaston ilmeestä, joka perustui graafisiin kuoseihin, vaaleuteen ja tehosteväriin, keltaiseen. Osasto on selkeä ja siisti.

Aika Design
Tällä osastolla oli jotakin tuttua...mulla itselläni on kotona tuollainen Hali-teline. Tykkään myös muutamista muista tämän merkin tuotteista. Harmaavalkoista osastoa piristivät värikkäät tuotteet.

Juttelin tämän osastonpitäjän kanssa ja hän kertoi esittelevänsä muissa maissa tunnettua sarjaa nyt suomalaisillekin. Osastolla oli kattausesillepano, jonka tuotteet kuuluivat siihen sarjaan. 

Violetti seinä ja persoonalliset injektoritakat muodostivat Nunnauunin osaston. 


2. Tulevia trendejä


  • Suuret väripinnat ja kuviolliset tapetit
          Monen osaston seinät olivat värikkäitä. Myös kuviollisia seiniä oli esillä. Ovatkohan ne 
          syrjäyttämässä valkoiset, kliiniset pinnat?


  • Pastellisävyt

Pastellisävyjä seinällä ja lattiassa


  • Työskentelypisteet
          Messuilla oli nähtävänä useita yksittäisiä työpisteitä. Alla yksi esimerkki.





  • Puu materiaalina
          Monella osastolla esimerkiksi seinät olivat puisia, usein myös puunvärisiä eli maalaamattomia. 

  • Viherkasvit
          Viherkasveja näkyi siellä täällä, mm. Marimekon osastolla. Erään kahvilan vieressä oleva 
          seinäkekin oli sammalverhoiltu.

  • Kotimaisuus - Made in Finland!
          Messuilla huomasin kotimaisuuden olevan nyt in. Silmille pomppi monesti made in Finland -
          teksti. 




3. Esitteiden maailma

Keräsin talteen monia esitteitä, joita nyt esittelen tässä. Kerron herkullisten lisäksi kaikista ottamistani esitteistä, ihan vaan tulevaisuuttakin varten, kun taas saamme suunnitella esitteitä...
Tein esitteistä Power Point -esityksen saadakseni vähän erilaista materiaalia blogiini.















Muuta messuilta bongattua...

Pehmeän tuntuisia ja näköisiä valaisimia

Tapettirullat avautuivat kivasti seinää pitkin

Plantagenin osasto oli rajattu nerokkaasti suorakulmioiden muotoisilla lattiateipeillä

Esillepanoja ja ryhmiä

Sympaattinen Eimi-keinutuolivalmistajan osasto. Violetti seinä metallinhohtoisten palojen kera. Jääviileäkaappi, jonka lasissa oli itsekseen täyttyvä viinilasi.

Trash designia

Erilaisia valoratkaisuja

Habitaren katseenvangitsija, jonka alla parveilija useita valokuvaajia...

Hauskoja uutuustuotteita
Dekon osaston ihanuuksia ja hyvin tuttuja kuoseja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti