sunnuntai 23. elokuuta 2015

Tiimityöskentelyä

Saimme perjantaina 21.8 kirjoitettavaa kahden monisteen pohjalta.

Monisteet oli otsikoitu seuraavasti:
Miten saan kaikki mukaan?
Miten otan oman tilani?

Tunteiden hallitseminen on tärkeää ryhmätyöskentelyssä. Koska hommasta ei ole vastuussa vain itse, muiden mielipiteitä pitää kuunnella ja kommentoida rakentavasti. Meidän opinnoissamme tiimityöskentely tulee hyvin tutuksi, koska lähes kaikki projektit teemme muutaman hengen tiimeissä. Pidämme myös usein kaikille tiimeille yhteisen tiimiringin, jossa esitellään ideoita ja tiimien tuotoksia. Tiimityöskentely on siis iso osa visualistin opintoja. Sujuvaa tiimityöskentelyä varten teemme jokainen tiimi aina tiimin pelisäännöt, aikataulutuksen sekä mm. myöhästymisiä ja poissaoloja varten oman lappusen. Tiimeillä tulee olla myös jokin yhteydenpitoväline.
Kaikki ovat erilaisia opiskelijoina sekä ihmisinä. Jokainen tarvitsee omanlaisensa motivaation töihin. Joillekin riittää hyvien kokemusten, oppimisen sekä hyvien arvosanojen tavoittelu, toisen tarvitsevat jonkun muun motivaattorin. Tiimityöskentelyssä olisi hyvä oppia tuntemaan jokaisen tiimiläisen motivaattori, tai mistä innostuu.
Tilannetaju on tärkeää. Tiimissä on monta jäsentä, jotka voivat vaikka toimia eri vauhdilla. Joidenkin on vaikea keskittyä, jos ympärillä on vähänkään hälinää ja puheensorinaa. Mielestäni silloin, kun tehdään hommia, tehdään hommia ja keskustellaan vain niihin liittyvistä asioista. Tai ainakin annetaan työrauha niille, joille se on tärkeää. Itse pystyn kyllä jotenkin työskentelemään hälinässä, mutta hiljaisuudessa on tietysti helpompi keskittyä. Tilannetajua tarvitaan myös esimerkiksi silloin, kun kello näyttää viimeisiä minuutteja ennen viikonloppua tai koulupäivän loppua ja akuuttia hommaa on vielä paljon jäljellä. Silloin ei kiirehditä heti vapaalle, vaan parempi olisi saada työt tehtyä deadlineen mennessä. Siihen kannattaa opetella jo koulussa, sillä työelämässä työt eivät saa jäädä roikkumaan, vaan ne on saatava tehtyä ajoissa.
Tiimityöskentelyssä oman tilan löytäminen on hyväksi. Ei aina kannata istua koko kurssin ajaksi sinne perimmäiseen takanurkkaan, josta muihin ihmisiin, esim. opettajaan, kontaktin ottaminen ei onnistu helposti. Siellä voi jäädä omiin ajatuksiin, eikä välttämättä seuraa opetusta lainkaan, kun ei ole heti silmätikkuna luokan etualalla. Jos oikeasti haluaa oppia, kannattaa istuutua sellaiseen paikkaan, josta mm. näkee hyvin taululle, opettajalta voi kysyä tarvittaessa tai viitata kysyttäessä.
Tiimin jäsenen kannattaisi olla ainakin suurimmaksi osaksi positiivinen. Jos aina ajattelee kaiken olevan huonosti, fiilis ei ainakaan nouse. Muut pitää ottaa huomioon positiivisella mielellä, eikä aloittaa heti aamulla ruikutusta siitä, kuinka väsyttää ja ärsyttää kaikki.
Koulussa uuden projektin alkaessa ja tiimien muodostuessa pyydetään kaikkia tiimejä luomaan oma kotipesä. Meidän tiimillä se muodostuu kahden toisissaan kiinni olevan pöydän ja sen ympärille tuotujen mukavien nojatuolien kokonaisuudesta. Kotipesään mahtuu koko tiimi ja kaikki ovat samassa asemassa ja ylettävät näkemään pöydälle. Kaikki näkevät myös toistensa naamat ja tiimissä voidaan keskustella hyvin. Kaikkien yhteisessä tiimiringissäkin näemme toistemme kasvot ja olemme kaikki samassa piirissä. Se on hyvä ryhmäytymisen ja mielipiteiden ääneensanomisen kannalta, kun kaikki kuulevat ja näkevät toisensa.
Tiimityöskentelyyn kuuluu siis monia eri asioita ja tekijöitä, joiden pohjalta tiimityöskentely toimii ja on sujuvaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti