torstai 21. toukokuuta 2015

Kauneus- ja ulkonäkötiimin ideoita ja ideoiden esittelyä


Jo moneen kertaan mainittuun tapahtumaan on tulossa muiden muassa meidän tiimin (Camilla, Laura, minä) ideat kauneuteen ja ulkonäköön liittyen. Tulin tiimiin vähän myöhemmin, kun olin aluksi musiikkitiimissä, ja muut tiimiläiset olivat jo ideoineet aika paljon.

Suunnitelma alustavine budjetointeineen
Mindmapissa näkyy siis kuusi ns. pääideaa: hiukset, body painting, kynsien lakkaus, huulimeikki, siirtotatuoinnit ja selfieseinä.

Kävijöille on tarjolla hiuksiin nopeita kampauksia, jotka tekevät mahdollisesti ammattiopistomme parturi-kampaajat. Kampauksien laittoa olisi koko päivän tarjolla. Ajattelimme, että tarvittaessa raudat yms. tarvikkeet saisimme lainaan amiksen parturikampaajilta. Tarjolla olisi erilaisia kampauksia ja kiharoita. Ajattelimme kysyä sponsoriksi esimerkiksi Sokosta tai Glitteriä, joista saisimme mahdollisesti pinnejä ja ponnareita.
Hiuksiin olisi tarjolla myös hiusliituja. Sekin piste kestäisi koko päivän ja amiksen kampaajat voisivat ehkä laittaa niitäkin. Niitä tulisi kolmea eri väriä.
Mietimme myös, että päähän saisi halutessaan koristekukkasia, mutta luovuimme ideasta, koska niitä olisi selfieseinän yhteydessä kuitenkin.
Body painting on tuttu festareilta. Niillä kävijät saisivat iholleen vaikka raitoja tms. Niitä tulisi kahta eri sävyä,
Kynsille olisi tarjolla lakkausta seitsemän eri vaihtoehdon tarjoamassa sävyssä. Niitäkin amiksen kampaajat voisivat laittaa, jos heille sopii. Mukana menossa voisi olla myös joku kuuluisampi kynsibloggaaja, jolta voisi myös saada lakkauksia. Kynsilakkoja voisi hankkia Sokokselta tai joistain vaatekaupoista yms.
Ajattelimme, että tytöille olisi kiva olla myös jotain pientä meikkausta. Koska useimmilla on jo varmaan tapahtumaan tullessa meikkiä, ei kannata tehdä silmämeikkejä. Siksi huulimeikki olisi helpompi ja nopeampi. Värejä olisi viisi eri sävyä. Mietimme, että voisimme kysyä, että olisiko mahdollista saada niiden laittajia vaikka Sokokselta tai amikselta. Tarvittavat tuotteet (huulipunat, huultenrajauskynät, puhdistusvälineet) hankittaisiin Sokokselta tai vaatekaupoista.
Siirtotatuointeja olisi tarjolla iholle kultaisena ja hopeana. Niitä voisivat laittaa vaikka kaksi meistä visuista. Siirtotatuointeja hankittaisiin Glitteristä tai Cybershopista,
Tapahtumaan tulisi myös selfieseinä, jonka ideana on luoda oma festarilook. Joku meistä olisi kuvaamassa tuotoksia ja paras palkitaan. Rekvisiittana olisi festarihenkisiä kukkapäähineitä, lei-koristeita, aurinkolaseja ja kesäpäähineitä. Niitä voisi hommata Glitteristä tai Tigerista. Tähän pajaan tulisi meiltä seinä, tausta ja kamera.

Olemme ottaneet jo yhteyttä mm. Sokokseen, Glitteriin ja Salon seudun ammattiopiston parturi-kampaajien opettajiin yhteistyön merkeissä.

Glitter suostui yhteistyöhön ja menemme joku päivä Salon myymälään juttelemaan asiasta.

Muiden tiimien ideoita ja muuta löytyy edellisestä postauksesta.

Ideoiden esittelyä

Kävimme 22.5 Jenniinan, Annin ja Pauliinan kanssa Venemestarinkadulla esittelemässä Power Point -esityksemme mm. opoille.
Kerroimme jokainen kahdesta asiasta ja kuuntelijat tykkäsivät ideoistamme. Emme vielä saaneet vastauksia, vaan joku meistä menee ensi tiistaina mukaan kokoukseen, jossa keskustellaan syksyllä pidettävästä amiksen liikuntapäivästä (syyskuun alussa). Opot ehdottivat, että yhdistelisimme meidän ideoita siihen päivään ja amiksen oppilaille mainostettaisiin siellä meidän tapahtumaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti