torstai 23. huhtikuuta 2015

Tapahtumasuunnittelua

Seuraavana tehtävänä on suunnitella tapahtuma, joka pidettäisiin syksyllä. Saimme aika vapaat kädet ja aloitimme ideoinnin mindmapin avulla.

Apukysymyksiksi annettiin seuraavat tapahtuman idean ja ohjelman osalta:

Mikä on tapahtumanne idea?
Mistä ohjelma koostuu?
Ketkä vetävät ohjelmat?
Ketä tapahtumaan kutsutaan?
Miksi tapahtuma kiinnostaa?
Miksi tapahtuma vetää väkeä?

Ja tapahtuman mindmapin osalta seuraavat:

Mitä asioita pitää ottaa huomioon tapahtumaa suunniteltaessa, toteutettaessa ja jälkimainingeissa?
Mistä asioista tai osa-alueista tapahtuma koostuu?

Tämä postaus on tehty tekemämme mindmapin pohjalta, joten asiat eivät ole oikein järjestyksessä, vaan ideoinnin tapaisesti epäloogisissa kohdissa sikin sokin. Ideoita tuli aika paljon, joitakin pitää varmasti karsia.

Jenniinan ja mun tekemä mindmap tapahtuman ohjelmasta ja ideoista

Meidän tiimin suunnittelema tapahtuma olisi suunnattu etenkin yläasteikäisille. Tapahtuma oli nuorten iloksi ja hyväksi, siellä olisi kaikkea hyvinvointiin liittyvää. Se voitaisiin järjestää Astrum-keskuksessa viime vuoden tapaan. Siellä olisi valmiina lava, se olisi lähellä ja sopivan kokoinen.

Nuorille tytöille jaettaisiin tyylivinkkejä. Heille järjestettäisiin meikkauspiste, jossa olisi apuna ammattimeikkaaja, joka antaisi meikkausvinkkejä ja voisi tehdä pikameikkejä nuorille.

Pojille olisi mm. punnerruskilpailu, jossa voittaja saa "kultaisen" painon muistoksi. Tapahtumassa vierailleiden poikien kesken järjestettäisiin arvonta, jossa palkintona olisi uusin peli (tapahtuma järjestetään vasta syksyllä, joten sen hetken hittipeli).

Tytöille ja pojille olisi yhteinen kilpailu, jossa tuunataan valkoisia t-paitoja. Paras tuunaus palkitaan ja ensimmäisellä sijalla voittaisi lahjakortin johonkin vaateliikkeeseen, toisella sijalla leffalippuja ja kolmannella sijalla makeissäkki.

Tapahtumassa vierailisi suosittu kehonrakentaja, Jari "Bull" Mentula sekä Jutta Gustafsberg, jotka antaisivat vinkkejä treenaamiseen ja terveelliseen ruokavalioon. Tapahtumaan tulevassa myyntikojussa myytäisiin Jutan vinkkaamia terveellisiä ruokia ja hedelmiä. 

Esiintymään tulisi myös etenkin nuorten keskuudessa suosittu Mikael Gabriel. Hän laulaisi ja jakaisi nimmareita siellä. Tapahtumassa olisi myös kuvauspiste, jossa kävijät voisivat kuvauttaa itsensä hänen kanssaan. 

Tapahtumassa olisi myös Instagram-osio, ja sille tehtäisiin hashtag. Kävijät voisivat kuvata tapahtumaa ja jakaa sen siellä hashtagillä. Se, jolla on hauskin kuva, palkitaan tapahtumat IG-kuningattareksi tai kuninkaaksi.

Jo edellä mainittuun myyntikojuun tulisi myyntiin juotavaa sekä pientä syötävää, tervellisiä ruokia unohtamatta. Herkut saisi nauttia mukavilla sohvilla.

Tapahtumassa soi jatkuvasti musiikkia ja musiikki vaihtuisi esiintyjien, tunnelmien ja ohjelmien mukaisesti. Esimerkiksi Bull Mentulan ja Jutta Gustafsbergin tullessa lavalle taustalla soisi reipas ja energinen "treenimusiikki".

Tapahtuman ohjelmaan kuuluisi lisäksi hauska ja iloinen tanssiesitys ja ehkä myös koomikon vierailu. 

The Voice of Finlandista tuttu Avin Alyasi tulisi kertomaan kokemuksiaan laulukilpailusta ja oman uransa alkamisesta. Hän myös kannustaisi laulajan tai muusikon urasta haaveilevia tarttumaan toimeen ja kokeilemaan siipiään.

Tapahtumaan kutsutuille (Mentula, Gustafsberg, Alyasi ja Mikael Gabriel yms.) järjestettäisiin backstagella erilaisia virvokkeita, kivennäisvettä, hedelmiä, välipalaa sekä mukavat sohvat.

Tapahtuman värejä emme vielä miettineet sen tarkemmin, mutta ne olisivat iloisia. Tapahtuma olisi aika värikäs ja raikas. Sisääntulossa voisi olla punainen matto. 

Voisimme jakaa tapahtumassa teemavärin mukaisia karkkeja, esim. jos päätyisimme sinisävyiseen ilmeeseen, voisimme jakaa Fazerin sinisiä. Jaettaisiin myös purkkaa.

Tapahtuman pitäjillä olisi yksiväriset t-paidat, joihin painettaisiin keksimämme slogan ja selkään tapahtuman hashtag.

Koska tapahtumaan kuuluu myös meidän visualistialan markkinointi, lavalle voisi välillä tulla visuopiskelijoita kertomaan mielipiteitään ja kokemuksiaan alasta kiinnostuneille. Opettajat voisivat kertoa lisää alasta ja opolla olisi oma piste, jonne voisi ohjata tutkinnosta kiinnostuneet. Lavalla olevat opiskelijat voisivat myös jokainen kertoa kannustuksia, miksi juuri visualistialalle kannattaa hakea. Kannustuksia voisi kerätä myös jonnekkin seinälle kaikilta visuilta oikein suureksi elementiksi. 

Tapahtumassa olisi visualistipiste, joka toimisi vähän kuin infopiste niille, joilla on lisäkysymyksiä. Siellä olisi paljon tekemiämme töitä, plansseja ja valokuvia esillä. Niin ja visuopiskelijoita olisi tietysti vielä kertomassa lisää alastamme. Pisteellä olisi myös alaamme liittyvää rekvisiittaa, kuten mallinukkeja.


Seuraavaksi myöhemmin tekemiäni lisäyksiä: mitä muutettiin yms.

Kaikkien tiimien sekä opettajan yhteisessä tiimiringissä mietittiin ideoita ja kerrottiin näkemyksiä.
Kaikista tiimeistä otettiin jotain juttuja tapahtumaan.
 Hyvinvointiteemaa mietitään ja siihen yhdistellään sopivia juttuja, esim. musiikkia. Ajattelimme, että Mikael Gabrielin sijaan voisimmekin pyytää tapahtumaan lihaksikkuudellaan teemaan sopivaa Mustaa Barbaaria. Jutta Gustafsbergin voisi jättää ehkä pois, jottei tule liikaa esiintyjiä. Sen sijaan Bull Mentula olisi vahvasti esillä. Yliviivasimme tiimiringin jälkeen myös mm. tanssiesityksen. Muut ideat suurin piirtein jätimme ja huomenna jatkuu tapahtuman suunnittelu...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti