keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

AutoCAD-harjoittelua


Keskiviikkona 29.4 meillä alkoi AutoCAD-tunnit.

AutoCAD2014 logo.png
Kuva Wikipediasta
Tähän postaukseen kokoan itselleni muistiin muutamia juttuja kyseisestä piirto-ohjelmasta ja täydennän tätä  uusien juttujen oppisen mukaan.

AutoCADin työpöytä (screenshot)
AutoCADin symboli on punainen kartio/ kolmio. Aina kannattaa käyttää uusinta versiota, eli tällä hetkellä vuoden 2014 versiota.

Uuden piirrustuksen saa aloitettua ohjelman punaista symbolia, joka löytyy vasemmasta yläreunasta, klikkaamalla. Se toimii kuten esim. Illustratorin ja Photoshopin File-valikko.
Siellä mennään ensimmäisen kohdan New päälle, jonka jälkeen viereen ilmestyy valikko, josta valitaan Drawing. Sen jälkeen ilmestyy pohja, johon aletaan piirtämään. Pohjan/paperin kokoa ei siis valita kuten Illussa, vaan pohjasta tulee automaattisesti äärettömän suuri.

Piirustukset tehdään ohjelmalla aina mittakaavassa. Tulostusvaiheessa piirros skaalataan, jotta se mahtuu oikean kokoiselle paperille. Värin voi muuttaa file-valikon alta>Options>Display>Colors.
Alhaalta löytyy nappi Grid Display, jota klikkaamalla saa ruudukon pois taustalta, kun sitä ei tarvita.

Ennen AutoCADissä työskentelyä kannattaa mennä valitsemaan File-valikon alta Drawing Utlities > Units ja Precision-kohdasta valitaan 0, jolloin ohjelmassa on ei ole desimaaleja, vaan kokonaislukuja.

Ohjelmassa annetaan käskyjä ja ne pitää aina muistaa hyväksyä näppäimistön Enter-napilla. Käskyt poistuvat voimasta vasta Esc-näppäimellä. Piirrosta voi zoomata, mennä siis lähemmäksi tai kauemmaksi, hiiren rullan avulla. Myös aivan oikeassa reunassa olevasta valikosta löytyy Zoom Extence- kohta, jolla voi zoomata.
Koko työtilaa/ pohjaa voi liikutella samaisesta valikosta käsi-symbolia klikkaamalla, tai sitten hiiren rullaa painamalla ja siirtämällä.
AutoCADissä toimivat ne yleiset pikanäppäimet, kuten esim. Ctrl S (tallenna) ja Ctrl Z (kumoa).

Ohjelmassa käytetään layereita. Eri layerit löytyvät yläpuolelta Layers-valikosta. Sitä kautta voi mm. tehdä uusia layereita ja vaihdella käytettävää layeria.

Ohjelmassa on paljon erilaisia näppäimiä. Työalustan yläpuolella on valikko, joka jakautuu eri osiin aiheittain. Vasemman puoleisimmasta Draw-valikosta löytyy piirtotyökaluja. Line-näppäimestä klikkaamalla tulee suoraa viivaa. Se toimii niin, että klikkaa ensin viivalle lähtöpisteen ja sen jälkeen päätepisteen. Jos haluaa tietyn pituisen viivan, sitä piirtäessä näppäillään tarvittava pituus millimetreinä kursorin viereen ilmestyvään "laatikkoon".

Ylärivin Polyline-kohta toimii kuten Line, mutta sitä käytettäessä viiva jatkuu, vaikka napsautetaan päätepiste. Viiva jatkuu siihen asti, kun painaa näppäimistön vasemmassa yläreunassa olevaa Esc-nappia tai Enter-nappia. Sillä voi esimerkiksi mukailla objektien muotoja, piirtää laatikoita, siksakkia ja niin edelleen.

Seuraava kohta on Circle, jolla voi piirtää ympyröitä. Napin alalaidassa on pieni nuoli, josta klikkaamalla avautuu erilaisia vaihtoehtoja, miten voidaan piirtää ympyrä: esim. käyttämällä hyväksi halkaisijan mittaa tai keskikohtaa.

Arc-kohdasta löytyy kaaren tekemistyökalu. Kaareen tarvitaan alkupiste, jokin keskikohta ja loppupiste. Vaikka kaaresta ei kerralla tulisi haluttua, sitä voi muokata (venyttää, suoristaa yms.) myöhemmin.

Näiden edellämainittujen toimintojen vieressä ohjelmassa sijaitsee helppokäyttöinen Retangle-työkalu. Sillä voi piirtää suorakulmioita. Kun tarvitaan tietyn kokoinen objekti, näppäillään mitat millimetreinä kursorin viereen tulleeseen laatikkoon.

Move-kohdasta Mofify-valikosta objekteja voi liikuttaa. Se toimii samalla tavalla kuin useat muut toiminnot, eli klikataan toimintoa, sen jälkeen haluttua objektia, hyväksytään Enterillä ja siirrellään sitä.

Copy:lla kopioidaan: Ensin klikataan sitä, sitten objektia, Enter ja vedetään kopioita lisää. Kopiointi jatkuu siihen asti, kunnes painaa Esc:ä.

Rotate-toimintoa käytetään objektien kääntämiseen ja pyörittämiseen. Toimintoa käytettäessä kursorin viereen tulee taas laatikko, johon laitetaan haluttu asteluku (esim. 45 tai 90 astetta), jolloin kuvio kääntyy sen verran. Pyörimissuunta on automaattisesti vastapäivään. Jos haluaa kuvion kääntyvän myötäpäivään, pitää asteluvun eteen kirjoittaa miinusmerkki (-).

Peilaaminen, kuvion toistaminen, onnistuu Mirror-kohdasta.

Trim toimii leikkaajana. Sillä pystyy esimerkiksi katkaisemaan viivan toisen viivan avulla. Ensin valitaan Trim, sitten leikkaava viiva ja sen jälkeen leikattava viiva. Aina ensin leikkaava viiva.

Annotation-valikosta löytyy teksti-ja kirjoitustoimintoja.

Properties-valikko keskittyy layereiden muokkaamiseen.

Group tekee eri viivoista ja muista kuvioista yhden kokonaisuuden, jolloin sitä on helpompi liikutella yhtenäisenä. Sen vierestä löytyy myös Ungroup-toiminto, josta "ryhmän" saa purettua takaisin eri osiksi.

CADiin voi tuoda kuvan Insert-valikosta >Attach.

Ohjelman alareunasta löytyy myös tuiki tärkeitä toimintoja ja valikkoja, joista saa säädettyä esim. viivan kulkemaan suorakulmassa (Ortho) ja paljon muita säätöjä.

Tallennus tapahtuu klikkaamalla punaista logoa ja sieltä Save As. Sen jälkeen avautuu laatikko, joka tiedustelee haluttua tallennuskohdetta. Valitaan oikea paikka (esim. muistitikku), laitetaan tiedosto oikeaan muotoon (yleensä uusin mahdollinen) ja klikataan Save. Tämän voi myös tehdä nopeammin oikealta yläriviltä pikatoiminnolla, tai sitten Ctrl S-näppäilyllä.




Tänään perjantaina 8.5 jatkui AutoCAD. Saimme viime tunnilta kotiläksyksi mitata oma huone. Mittasin kuitenkin koko kaksioni ja tänään aloitin piirtämään siitä pohjapiirustusta.

Erittäin keskeneräinen piirros, mutta siinä on näkyvissä kaikki muut tilat paitsi parveke ja wc. Huoneet ovat vielä tässä vaiheessa erikseen toisistaan.

Alapuolella vähän valmiimpi oman asuntoni pohjapiirros, mutta jäi vielä vähän kesken.



sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Rento perjantaipäivä- maalailua ja piirtelyä


Perjantaina 24.4 yllätyksekseni emme jatkaneetkaan tiimitöiden parissa puurtamista, vaan saimme tehtäväksi luoda 100 kuvaa eri tekniikoilla. Oli sanomalehdestä läpi piirtämistä, roiskimista, doodlea, esineiden maalausta ja niin edelleen.
Tarkoituksena rentoutumisen lisäksi kuitenkin oli myös saada ideoita syksyllä järjestämämme tapahtuman visuaaliseen ilmeeseen.

Meillä oli muutamia pisteitä, pajatoiminnan tyylisesti, ja jokaisella pisteellä oli erilaisia tekniikoita. Pisteitä kierrettiin omaan tahtiin. Tarkoituksena oli siis laittaa aivot narikkaan ja rentoutua. Minun osaltani työ meni vähän niin ja näin... Olen lähes kaikessa hyvin tarkka ja huolellinen, ja se osoittautui huonoksi tässä tehtävässä. En saanut koulussa tehtyä ihan sataa kuvaa, vaikka tein niitä vähän yli koulupäivänkin. Olin siis liian tarkka tuohon hommaan. Olisi pitänyt vain piirrellä rennolla otteella ja vähän huolettomammin. Tietää sitten seuraavalla kerralla.
Perjantaina koulu loppuikin jo kahdeltatoista ja loppupäivä oli vapaata. Ehdittiin kerrankin käymään ihanassa kiinalaisessa ravintolassa lounaalla. Nam..

Tässä muutama kuva tuotoksista.







torstai 23. huhtikuuta 2015

Tapahtumasuunnittelua

Seuraavana tehtävänä on suunnitella tapahtuma, joka pidettäisiin syksyllä. Saimme aika vapaat kädet ja aloitimme ideoinnin mindmapin avulla.

Apukysymyksiksi annettiin seuraavat tapahtuman idean ja ohjelman osalta:

Mikä on tapahtumanne idea?
Mistä ohjelma koostuu?
Ketkä vetävät ohjelmat?
Ketä tapahtumaan kutsutaan?
Miksi tapahtuma kiinnostaa?
Miksi tapahtuma vetää väkeä?

Ja tapahtuman mindmapin osalta seuraavat:

Mitä asioita pitää ottaa huomioon tapahtumaa suunniteltaessa, toteutettaessa ja jälkimainingeissa?
Mistä asioista tai osa-alueista tapahtuma koostuu?

Tämä postaus on tehty tekemämme mindmapin pohjalta, joten asiat eivät ole oikein järjestyksessä, vaan ideoinnin tapaisesti epäloogisissa kohdissa sikin sokin. Ideoita tuli aika paljon, joitakin pitää varmasti karsia.

Jenniinan ja mun tekemä mindmap tapahtuman ohjelmasta ja ideoista

Meidän tiimin suunnittelema tapahtuma olisi suunnattu etenkin yläasteikäisille. Tapahtuma oli nuorten iloksi ja hyväksi, siellä olisi kaikkea hyvinvointiin liittyvää. Se voitaisiin järjestää Astrum-keskuksessa viime vuoden tapaan. Siellä olisi valmiina lava, se olisi lähellä ja sopivan kokoinen.

Nuorille tytöille jaettaisiin tyylivinkkejä. Heille järjestettäisiin meikkauspiste, jossa olisi apuna ammattimeikkaaja, joka antaisi meikkausvinkkejä ja voisi tehdä pikameikkejä nuorille.

Pojille olisi mm. punnerruskilpailu, jossa voittaja saa "kultaisen" painon muistoksi. Tapahtumassa vierailleiden poikien kesken järjestettäisiin arvonta, jossa palkintona olisi uusin peli (tapahtuma järjestetään vasta syksyllä, joten sen hetken hittipeli).

Tytöille ja pojille olisi yhteinen kilpailu, jossa tuunataan valkoisia t-paitoja. Paras tuunaus palkitaan ja ensimmäisellä sijalla voittaisi lahjakortin johonkin vaateliikkeeseen, toisella sijalla leffalippuja ja kolmannella sijalla makeissäkki.

Tapahtumassa vierailisi suosittu kehonrakentaja, Jari "Bull" Mentula sekä Jutta Gustafsberg, jotka antaisivat vinkkejä treenaamiseen ja terveelliseen ruokavalioon. Tapahtumaan tulevassa myyntikojussa myytäisiin Jutan vinkkaamia terveellisiä ruokia ja hedelmiä. 

Esiintymään tulisi myös etenkin nuorten keskuudessa suosittu Mikael Gabriel. Hän laulaisi ja jakaisi nimmareita siellä. Tapahtumassa olisi myös kuvauspiste, jossa kävijät voisivat kuvauttaa itsensä hänen kanssaan. 

Tapahtumassa olisi myös Instagram-osio, ja sille tehtäisiin hashtag. Kävijät voisivat kuvata tapahtumaa ja jakaa sen siellä hashtagillä. Se, jolla on hauskin kuva, palkitaan tapahtumat IG-kuningattareksi tai kuninkaaksi.

Jo edellä mainittuun myyntikojuun tulisi myyntiin juotavaa sekä pientä syötävää, tervellisiä ruokia unohtamatta. Herkut saisi nauttia mukavilla sohvilla.

Tapahtumassa soi jatkuvasti musiikkia ja musiikki vaihtuisi esiintyjien, tunnelmien ja ohjelmien mukaisesti. Esimerkiksi Bull Mentulan ja Jutta Gustafsbergin tullessa lavalle taustalla soisi reipas ja energinen "treenimusiikki".

Tapahtuman ohjelmaan kuuluisi lisäksi hauska ja iloinen tanssiesitys ja ehkä myös koomikon vierailu. 

The Voice of Finlandista tuttu Avin Alyasi tulisi kertomaan kokemuksiaan laulukilpailusta ja oman uransa alkamisesta. Hän myös kannustaisi laulajan tai muusikon urasta haaveilevia tarttumaan toimeen ja kokeilemaan siipiään.

Tapahtumaan kutsutuille (Mentula, Gustafsberg, Alyasi ja Mikael Gabriel yms.) järjestettäisiin backstagella erilaisia virvokkeita, kivennäisvettä, hedelmiä, välipalaa sekä mukavat sohvat.

Tapahtuman värejä emme vielä miettineet sen tarkemmin, mutta ne olisivat iloisia. Tapahtuma olisi aika värikäs ja raikas. Sisääntulossa voisi olla punainen matto. 

Voisimme jakaa tapahtumassa teemavärin mukaisia karkkeja, esim. jos päätyisimme sinisävyiseen ilmeeseen, voisimme jakaa Fazerin sinisiä. Jaettaisiin myös purkkaa.

Tapahtuman pitäjillä olisi yksiväriset t-paidat, joihin painettaisiin keksimämme slogan ja selkään tapahtuman hashtag.

Koska tapahtumaan kuuluu myös meidän visualistialan markkinointi, lavalle voisi välillä tulla visuopiskelijoita kertomaan mielipiteitään ja kokemuksiaan alasta kiinnostuneille. Opettajat voisivat kertoa lisää alasta ja opolla olisi oma piste, jonne voisi ohjata tutkinnosta kiinnostuneet. Lavalla olevat opiskelijat voisivat myös jokainen kertoa kannustuksia, miksi juuri visualistialalle kannattaa hakea. Kannustuksia voisi kerätä myös jonnekkin seinälle kaikilta visuilta oikein suureksi elementiksi. 

Tapahtumassa olisi visualistipiste, joka toimisi vähän kuin infopiste niille, joilla on lisäkysymyksiä. Siellä olisi paljon tekemiämme töitä, plansseja ja valokuvia esillä. Niin ja visuopiskelijoita olisi tietysti vielä kertomassa lisää alastamme. Pisteellä olisi myös alaamme liittyvää rekvisiittaa, kuten mallinukkeja.


Seuraavaksi myöhemmin tekemiäni lisäyksiä: mitä muutettiin yms.

Kaikkien tiimien sekä opettajan yhteisessä tiimiringissä mietittiin ideoita ja kerrottiin näkemyksiä.
Kaikista tiimeistä otettiin jotain juttuja tapahtumaan.
 Hyvinvointiteemaa mietitään ja siihen yhdistellään sopivia juttuja, esim. musiikkia. Ajattelimme, että Mikael Gabrielin sijaan voisimmekin pyytää tapahtumaan lihaksikkuudellaan teemaan sopivaa Mustaa Barbaaria. Jutta Gustafsbergin voisi jättää ehkä pois, jottei tule liikaa esiintyjiä. Sen sijaan Bull Mentula olisi vahvasti esillä. Yliviivasimme tiimiringin jälkeen myös mm. tanssiesityksen. Muut ideat suurin piirtein jätimme ja huomenna jatkuu tapahtuman suunnittelu...


Pinssien suunnittelua


Saimme messuosaston suunnittelun jälkeen pitkästä aikaa yksilötehtävän: pinssien suunnittelu Taitaja-kilpailuihin visuaalisen myyntityön osastolle. 

Niille, ketkä ovat siellä esimerkiksi oppaan tai assarin roolissa, on tulossa oranssi-mustat hupparit, joihin pinssien olisi hyvä sopia.

Pinsseissä tulee olemaan visualistin (ja merkonominkin) tutkintoihin liittyviä sanoja: 
visualisti, näyteikkuna, asiakaskierto, myymälätila, somistus, a-alue, valaistus, esillepano, trendit, kampanja, houkuttelevuus, hintaviestintä ja värit. 

Mukana ei saa olla ainoastaan visualistiin liittyviä sanoja (kuten kuvausjärjestely), koska pinssit tulevat myös merkonomiopiskelijoille. 

Ohjeet pinssien tekoon:

1. Luo Pinterestiin taulu ja nimeä se vaikka "Pinssit" tai Badges"
Pinnaa 50-100 makeeta pinssiä. Tehtävään ei saanut kulua yli 45 minuuttia. 

2. Tee käsin 10 luonnosta, joissa tutkit erilaisia sommitteluratkaisuja.

3. Luo pinssisarja ja tee tiedostot painovalmiiksi Illustratorilla. 

4. Tee kahdesta parhaasta suunnitelmasta pinssi pinssikoneella. 

5. Ota pinsseistä valokuva. 

6. Tee koko prosessista postaus. 
Postauksen deadline samana päivänä.

Oma työnkulkuni vähän poikkesi ohjeista. Aluksi pinnasin Pinterestissä paljon erilaisia pinssejä. Aloin miettiä pinssiä ja luonnostelin muutamia vaihtoehtoja käsin. Hylkäsin lähes kaikki käsin piirretyt luonnokset, kun siirryin Illustratoriin luonnostelemaan pinssejä ja sain uusia ideoita.



Mietin ensiksi ihan muita värejä, kuin hupparin oranssi, mutta päädyin kuitenkin suunnittelemaan siihen väreiltään sopivan pinssin. 

Koneella piirtämisen jälkeen siirryin kirjoittelemaan postausta, jotta sain hetkeksi muuta ajateltavaa kun pinssin kuviot ja fontit.

Alla olevassa kuvassa näkyy vähän valmiita suunnitelmia. Jostain syystä ne himmenivät ja esimerkiksi ekan kuvan oranssi pallo sumeni, myös keskimmäisten kuvien oranssit kuusikulmiot.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Autoteippaukset


Kuudennen jakson ensimmäinen homma oli autoteippien suunnittelu kaikille amiksen autoille.
Kampanjateipistä piti ilmetä käynnissä oleva jatkuva haku, ammattiopiston nimi sekä nettiosoite. 

Ensiksikin, tiimiimme kuuluvat minun lisäksi Jenniina ja Aleksi. 
Työnjako teippien osalta oli vähän hakusessa, koska heti toisena ja kolmantena päivänä osa luokasta oli muualla. Myös poissaoloja kertyi melko paljon, joten olin välillä yksin miettimässä teippejä. Esittelyssäkin molemmat tiimiläiseni olivat poissa ja minun oli esiteltävä planssi yksin.

No, ideoimme ja etsimme inspiraatiota jälleen kerran  Pinterestistä. Kun vihdoin saimme toteuttamiskelpoisen idean, aloimme työstämään sitä eteenpäin. Piirtelimme Illustratorilla kuvia ja mietimme sopivaa tekstiä. 

Aluksi ideamme oli sellainen, että kouluumme liittyviä asioita ja esineitä teipattaisiin yksitellen autojen kylkeen (tämä kuva havannoillistamiseksi). Eli siis esimerkiksi vasaroita ja saksia olisi kyljessä ja niiden jälkeen lukisi tarvittavat tekstit. 

Mutta idea jalostui ja kiireen ja stressin siivittämänä päädyttiinkin perinteisempään, vähän tylsempäänkin teippiin. Pohjalle halusimme ajankohtaisen, keväisen vihreän värin ja sen päälle sitten sommittelimme tekstit sekä kuviot. Myös ammattiopistomme logo tuli olla näkyvissä. 

Valmis suunnitelmamme näkyy alapuolella. Piirsimme siis erilaisia ammattiopistoon liittyviä kuvia Illustratorilla. Kyseisen ohjelman harjoitusta tuli siis tässä tehtävässä paljonkin. 

Myyntipuheesta sen verran, etten ehtinyt harjoittelemaan sitä oikeastaan, koska luulin, että esittelisimme sen koko tiiminä. Mutta kai se silti ihan hyvin meni...

Jälkeenpäin ajattelen, että olisimme voineet ehkä kehittää ideaa vielä ja vaikka kokeilla sitä toisella tavalla teippaamista (yksittäiset kuviot yms.) Teipistä tuli ehkä vähän liian tavanomainen. Toisella kertaa sitten muistaa kehittää jotain uutta ja kiinnostavampaa.



YES-messuosasto



Kevään toinen projekti autoteippien jälkeen oli Varsinais-Suomen YES-keskuksen messuosaston suunnittelu Taitajakilpailuihin Turkuun (4.-7.5).

Yes- keskuksesta lisää: www.varsinais-suomi.yes-keskus.fi/

Tehtävänannosta, asiakkaan toiveista ja muusta löytyy lisää edellisestä postauksesta.

Nyt kuitenkin itse suunnitteluun ja valmiiseen suunnitelmaan.
Tässä meidän tiimin planssi. 

Ideointi alkoi taas Pinterestin selaamisella ja pinnailulla. Saimme idean, että voisimme käyttää osastolla keväisiä värejä, vihreää ja keltaista, yhdistettynä mustaan.

Osaston suurimmasta seinästä (6m) tulisi vihreä suurkuvatuloste. Planssissa näkyvien mustien soikioiden tilalle tulisi valokuvia eri yrittäjistä työn touhussa. Harmaana oleva soikio tarkoittaa peililevyä: sain idean, että peiliin kurkkaava voi selfieen valmistautumisen ja hiusten oikomisen lisäksi tuntea itsensä yrittäjäksi, tai ainakin tulevaksi yrittäjäksi muiden yrittäjien rinnalla.
Toinen, planssissa oikeanpuoleinen seinä olisi myös tuloste. Siinä olisi mustia soikioita, joilla oli perimmäisenä ajatuksena kertoa yrittäjien suuresta lukumäärästä ja yhteenkuuluvuudesta. Soikiot sitten jatkuisivat suuremmalla seinällä kuvien kera.
Seinällä näkyisi myös Varsinais-Suomen yrittäjien logo, hehän olivat mukana osastolla. Itse YES-keskuksen logo olisi vain selfieseinällä, josta se kuitenkin näkyisi katsojille.

Vasemmanpuoleinen seinä olisi varattu selfieiden ottoon. Kuvissa taustalla näkyisi selkeästi YES:n logo ja kuvissa voisi käyttää erilaisia "koristeita", esim. kruunuja, laseja tai viiksiä. Selfieseinään olisi voinut yhdistää esimerkiksi jonkinlaisen kilpailun.

Lattiaa voisi koristella kelta-vihreillä jalankuvilla, jotka kiertelisivät ympäri osastoa.

Kalusteista sen verran, että mietimme sinne messupöytää, jossa lukisi "slogan", jolla YES-keskus on lähtenyt mukaan: Uskalla unelmoida, rohkene yrittää.
Osastolle tulisi myös messukeskukselta vuokrattava korkea pöytä, jonka päällä olevassa mustassa punoskorissa olisi tarjolla jotain jaettavia tavaroita.

Henkilökunnalle tulisi mustat housut, vaaleansiniset kauluspaidat pinsseineen sekä kirkkaan vihreät pipot.

YES-keskuksella on muutamia puheenvuoroja lavalla ja sinne kutsutaan nuoria yrittäjiä kertomaan yrittäjyydestä. Mietimme myös heille vihreitä pipoja ja YES-keskuksen sekä Yrittäjien logosta tehtyä pinssiä, joilla he erottuisivat massasta.

Ajattelimme osastolle sitä perinteistä onnenpyörää, mutta se jäi ajatuksen tasolle monestakin syystä.

Kaiken kaikkiaan projekti oli aika kiinnostava, mutta vaati paljon työtä. Poissaolojen takia meillä oli "työvoimapulaa" ja paikalla olevien pitä keskittyä kaikkiin hommiin samaan aikaan. Kiirehän siinä silti tuli ja moni asia olisi voinut olla toisin, tai ainakin mietitty ja hiottu tarkemmin loppuun asti.
Myös kokonaisuutta olisi voinut miettiä tarkemmin.


Tiistai 21.4

Tiina Källi YES-keskuksesta kävi tiistaina 21.4 katsomassa suunnitelmianne messuosastosta. Esittelimme planssit hänelle ja saimme kierroksen jälkeen rakentavaa palautetta sekä yleisesti planssauksesta ja visuaalisen ilmeen luomisesta, että jokaisen tiimin ideasta.

Myyntipuheemme meni aika huonosti, koska emme ehtineet miettiä sitä yhtään ja tulostimme planssiakin kirjaimellisesti aivan viime tipassa. Esittelyssä ei taaskaan ollut koko tiimi, vain kaksi meistä.

Olen samaa mieltä siitä, että osastolle ja sen eri osille olisi hyvä keksiä nimi. 
Asiakas toivoi myös tarkempaa budjettia ja rohkaisi soittamaan useita puheluita esim. eri yrityksiin. Mitä enemmän soittelee, sitä tutummalta se tuntuu.
Idean ja suunnitelman tulisi olla myös tuotteistettu hyvin. 
Planssista pitäisi tehdä mahdollisimman valmiin näköinen. Havainnekuvat auttavat ymmärtämään ja käsittämään osaston ulkonäön realistisesti. Irrallaan olevat "ideakuvat" eivät aina riitä, vaan asiakas haluaa nähdä konkreettisesti, millainen osastosta tulisi. Esimerkiksi osasto pienoismallina voisi olla hyvä idea sitten seuraavalla kerralla, kun tehtävänä on messuosasto - tai mikä tahansa muu tila.

Asiakkaita kannattaa kuunnella, mutta ei liikaa. Asiakkaat eivät välttämättä tiedä, mitä haluavat. Suunnittelussa kannattaa miettiä uusia, omia ideoita perustellen, niin että asiakas sellaiseen haluaa lähteä mukaan. Myyntipuhekin on siis oltava kunnossa...Meidän tiimillä myyntipuheen miettiminen ja treenaaminen jäi kiireen takia kokonaan väliin ja sen varmaan huomasi esittelytilanteessa.

Asiakas antoi vinkiksi, että vähän enemmän yhtenäisyyttä ja tiivistämistä. Pitää keksiä se yksi idea, yksi asia, jota lähdetään jatkamaan osastolle. Selkeys on siis tärkeää. Mielummin yksi hyvä idea, kuin monta ideaa.

Meidän oma suunnitelma sai seuraavanlaista palautetta: värit ehkä liian erilaisia, kuin logon värit ja YES-keskuksen graafinen ohjeistus.
Vaatteet olisivat sopineet kuulemma hyvin heille. Asiakas piti myös ideoista, että messuilla kävijä voisi nähdä itsensä yrittäjänä sekä yrittäjien kuvista seinällä. Asia, joka minua mietitytti ja arvelutti jo ennen esittelyä, oli jaettavana tavarana pullonavaajat. Se antaa ehkä väärän viestin YES-keskuksesta. Niin, ja kohderyhmähän oli noin kasiluokkalaiset...

Tiina Källi kertoi myös lyhyesti eri tavoista toimia. Joillakin inspiraation sytyttää lehtien ja nettisivujen selailu, kiinnostavien kuvien/tekstien leikkaaminen lehdistä ja niiden kokoaminen tyylikorteiksi. Joillakin taas kynän ottaminen käteen auttaa. Hän kehotti etsimään ja löytämään oman tavan työskennellä.

Töiden ja projektien ohella on oltava asioita, joilla ajatukset saa välillä pois työmaailmasta. Ne voivat olla vaikka mieluisia harrastuksia.



keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Kuudennen jakson ohjelmaa ja tiimityöskentelyä


Ennen odotettua kesälomaa meillä on vielä paljon erilaisia hommia.
Ensimmäiseksi alamme suunnittelemaan kaikkiin Salon Seudun Ammattiopiston autoihin, pikkuautoista ja pakettiautoista rekkoihin, uusia kampanjateippauksia. Teippauksien ideana on viestiä, että amikseemme on jatkuva haku käynnissä, eikä hakeminen ole sidottu yhteishakuun. 
Teippauksiin oli laitettava lisäksi amiksen nimi ja nettiosoite.

Teippausten jälkeen on luvassa messuosaston suunnittelua kevään Taitaja-kisoihin, jotka pidetään Turun Messu- ja Kongressikeskuksessa 4.-7. toukokuuta. Messuosaston rakentaminen ajoittuu vapun alle. Messuilla tehtävänä on mm. visuaalinen myyntityö.

Tehtävänämme on myös toinen, Varsinais-Suomen YES-keskuksen messuosaston suunnittelu Taitaja-kisoihin. Siitä lisää toisessa postauksessa. 

Yhtenä kevään ja tulevan syksyn projekteista on tapahtuman suunnittelu. Ensinnäkin, millainen ja mikä tapahtuma? Mitä ohjelmaa tapahtumassa olisi? Keitä vierailijoita? Missä tapahtuma pidettäisiin? Millainen olisi tapahtuman visuaalinen ilme? Millainen aikataulu? Järjestäjien pukeutuminen ja asusteet? Jaettava materiaali? Miten markkinoidaan? Miten innostetaan kohderyhmää (8 lk. ylöspäin)? 
Tapahtumaa suunnitellaan jo nyt keväällä, mutta se järjestetään vasta kesäloman jälkeen syksyllä. 

Infografiikan tekeminen olisi sitten kevään viimeisimpiä hommia. Se tehdään yksilötyönä luultavasti viimeisellä viikolla. Infografiikan tekeminen on näyttö, ja aiheen saamme myöhemmin. 

Edellä mainittujen tehtävien lisäksi bloggaus kuuluu opintoihin. Blogiin pitää kirjoittaa mm. tunneilla läpikäydyistä asioista ja projekteista. 

Työssäoppimisen esittelyt pidetään torstaina 16.4 kello 8.15 alkaen. 


Tiimityöskentely


Visualistin opinnoissa teemme paljon tiimityötä.
Tässä hieman tiimin pelisääntöjä. 

Kaikkien mielipiteitä kuunnellaan ja kunnioitetaan.
Ketään ei kiusata.
Ei myöhästymisiä.
Ilmoitetaan poissaoloista. 
Ei syödä eikä juoda luokassa. 
Tiimissä kaikilla on oltava töitä.
Aikataulutus ja työtehtävien jako kuntoon. 

Tiimille on lisäksi keksittävä nimi.

Tiimin tehtäväksi jäi myös miettiä, millä tavoin tiimissä palkitaan jäseniä onnistumisista, saavutuksista ja ponnistuksista.


Tarkoituksena on myös listata jokaisen omia, henkilökohtaisia oppimistavoitteita vähintään viisi kappaletta. Mitä haluan oppia Illustratorin ja Photoshopin käytön lisäksi?

Kuulimme myös vähän johtamisesta, meidän tapauksessamme kaverijohtamisesta. Eli kaikki ovat tiimissä samanarvoisia, johtajallakaan ei ole erityisi oikeuksia tai velvollisuuksia, mutta hän silti yrittää viedä projektia eteenpäin aikataulussa. Johtajan kuuluu huolehtia, että missä mennään niin projektien, kuin esimerkiksi myöhästymisien ja poissaolojenkin kannalta. Tiimipalavereissa keskustellaan tiimin asioista ja aikatauluista yms. tiimin kesken.

Yksi keskeinen asia tiimioppimisessa on tehtävälistat ja työnjaot. Kaikilla pitää aina olla tekemistä. Tiimiläisille annettujen tehtävien tulee olla selkeästi kerrottuja ja selvitettyjä, eli sellaisia, että jokainen osaa itse tarttua toimeen.

Tiimioppimisen neljä peruselementtiä:

Kuuntele.
Kunnioita.
Puhu suoraan.
Näe mahdollisuuksia ja innostu, vie ideaa eteenpäin.


Muita päivämääriä

Taitaja-kisat 4.-7.5
Helatorstai 14.5
Valintakoe 11.5 
Info: opintoviikoista opintopisteisiin (aika?)

Valmistujaisjuhla Salohallissa 29.5

YES-keskuksen messuosaston suunnittelua

Ensimmäisenä koulupäivänä ma 13.4 heti työssäoppimisen jälkeen klo. 13.30 saimme vieraaksemme YES-keskuksen Tiina Källin. Hän tuli kertomaan meille uudesta projektista.

Saimme vielä toisen messuosaston suunnittelutehtävän tälle loppukeväälle. 
Nimittäin Varsinais-Suomen YES-keskuksen ja Varsinais-Suomen Yrittäjien messuosaston suunnittelu kevään Taitaja-messuille. 

YES-keskuksen tarkoituksena kiteytettynä on siis edistää yrittäjyyttä ja tukea yrittäjyyskasvatusta. Suomessa on monia YES-keskuksia eri alueilla.
YES:n nettisivuilta kopioitu sitaatti kertoo olennaisen: 
YES rakentaa tulevaisuutta, jossa jokaisella nuorella on mahdollisuus yrittäjyyskasvatukseen.

Messuosasto suunnitellaan siis Turun Messu- ja Kongressikeskukseen Ammattitorille ja sen mitat tulevat olemaan 6 metriä kertaa 2 metriä. Tilaa olisi siis yhteensä 12 neliömetriä. Osaston ympärillä voi pitää ne 3 seinää, jos tiimi niin haluaa. Sähköä on saatavilla, mutta nettiyhteydet varmaan pätkivät ja takkuilevat valtavan ihmismäärän sitä kuormittaessa, joten ehkä kaapeli olisi hyvä.

Asiakkaan toiveita olivat mm. erottuvuus, toiminnallisuus ja innostavuus. Tarkoituksena on luoda ns. kohtaamispaikka, johon voidaan kutsua käymään ja keskustelemaan. Parasta olisi, jos messuilla kävijöille jäisi osastosta hauska muisto tai kokemus ja voisi muistaa, että "Ainiin, se olikin se tosi kiinnostava ja hauska osasto". 

YES:n osastolla tullaan pitämään 15 minuutin puheenvuoroja mm. yrittäjien taholta. Puhujillekin voisi miettiä jonkinlaisen asusteen, jolla heidän tunnistettaisiin. 

Messuosastolla "hääräileville" keksittäisiin ehkä myös joku juttu, jolla he erottuvat, vaikka huivi tai kyltti, tai koko pukeutuminen. Sen pitäisi sopia 10-15 henkilölle, naisille ja miehille. Asiakas heitti idean jonkinnäköisestä viitasta. 

Suunnittelussa tulee muistaa, että Varsinais-Suomen Yrittäjät ovat mukana siinä, eli ainakin logo pitää olla näkyvissä. Nimet voisivat sijaita sopivalla korkeudella, vaikka takaseinällä, koska liian korkealla pään yläpuolella oleva kyltti ei kerää katseita, vaan sitä joutuu kurottelemaan ja etsimään korkeuksista.  

Saamme myös kehitellä jonkun idean, millä osastosta tulisi toiminnallinen, sellainen houkutteleva, joka jää mieleen. Onnenpyörät sun muut taitaa olla jo aika nähtyjä...joku uusi juttu olisi varmaan hyvä. Toisaalta yrittäjyyden onnenpyörä tehtävineen toisi vierailijoille ajatuksen siitä, että yrittäjyys vaatii tietynlaista rohkeutta...

Asiakkaan puolelta tuli idea konkreettisesta yrittäjyyden polusta, vaikka messumatto leikattuna polun muotoon. Saa nähdä..
YES:n tavoitteena on myös kertoa yrittäjyydestä oppilaitoksille niin, että ne käyttäisivät valmiita ohjelmakokonaisuuksia. 

Nykyaikaa ja sosiaalista mediaa voisi tuoda ilmi esimerkiksi asiakkaan ehdottamalla selfieseinällä.
Lisäksi valaistusta voisi miettiä. Messukeskuksen nettisivuilta löytyy vuokrattavia materiaaleja, joita voimme tarpeidemme mukaan käyttää suunnitelmissamme. 

Meidän tehtävänä olisi myös keksiä jokin hauska ja halpa jakotavara, joita jaettaisiin vierailijoille. Olisiko se onnenpyörävoitto vai muuten vaan jaettava esine? Niitä varattaisiin ainakin viidelletuhannelle vieraalle. 

Messuilla tarvitaan luultavasti joku väline, iPad, läppäri tms. Sen paikka ja yhteydet pitää selvittää.

Niin ja yksi erittäin tärkeä asia on se, että kaikki tuotteet, joita ehdotetaan asiakkaalle, ovat sadan prosentin varmuudella saatavissa messuihin mennessä. Mitään sellaista ei tarjota, mitä ei voi saada aikataulussa.
Myös kaikista jutuista, esim. materiaaleista tulee pyytää tarjous tai selvittää muuten kustannukset. 
Suunnitelmista tehdään painovalmiit tiedostot.

Messuosaston materiaalien jatkokäyttö olisi hyvä asia. 

Messuosaston suunnittelusta tehdään planssi, jonka liitteeksi tulee budjetti ja kaluste-tai tuoteluettelo.
Planssi esitellään sopivana ajankohtana asiakkaalle, joka valitsee kuuden tiimin suunnitelmista sopivimman ja se toteutetaan asiakkaan toimesta, eli emme mene sitä itse rakentamaan. 





Työssäoppimispaikan esittely


Työssäoppimispaikkani oli Salon City Tokmanni.
Tokmanni-konserni on halpakauppaketju, jolla on liikkeitä ympäri Suomea.

Työtehtäviäni ovat olleet mm. asiakaspalvelu, kuorman purku, hyllytys, hinnoittelu, henkarointi, hyllynpäätyjen tekeminen, hintalappujen ja mainosmateriaalien laittaminen, yleinen siistiminen ja järjestely, etuveto, elintarvikkeiden päivämäärien tarkastus, alelappujen laitto, talvisten tuotteiden pakkaaminen rullakoihin ja lavoille, sesonkiseinän tekeminen, mm. vaatteiden ja meikkien hälyttäminen ja paljon muuta. Sain myös siirrellä lavojen ja lavapöytien paikkoja pumppukärryn kanssa.

 Työpäivät alkoivat aamuseitsemältä ja loppuivat kolmelta. Ikinä ei ollut tylsää, aina löytyi tekemistä, mikä oli hyvä asia.

Työvaatteisiin kuuluivat mustat tai siniset farkut, musta paita ja tummanpunainen liivi. Koruja en käyttänyt töissä ollenkaan.

Sain viimeisenä työpäivänäni lauantaina käyttöön puhelimen, koska se oli ainoa päivä, jolloin ne kaikki eivät olleet muilla käytössä. Idea ei ollutkaan hyvä, koska unohdin puhelimen täysin ja otin sen vahingossa mukaani. Annoin liivin puhelimineen vanhemmille pesuun ja puhelin onneksi huomattiin ennen pesukoneeseen laittoa.

Työssäoppimisessa parasta oli ihanat työkaverit! Aina sai apua ja mielipiteitä. Tulin tosi hyvin toimeen heidän kanssaan ja menisin mielelläni sinne uudelleen töihin.
Myös asiakkaat olivat suurimmaksi osaksi tosi mukavia ja kiitollisia. Välillä tuli hankaliakin asiakkaita...

Pakko myöntää, että työpäivät olivat joskus todella raskaita, kun piti vielä töiden jälkeen mennä muutamaksi tunniksi aikuislukiolle. Välillä menin lukion jälkeen melkein suoraan nukkumaan, ja kaikki läksyt ja lukiojutut siirtyivät seuraavaan iltaan...Vapaa-aikaa ei oikein ollut, muuten kuin viikonloppuina, vaikka silloinkin piti tehdä viikolta rästiin jääneet hommat ja lukea kokeisiin yms. Arkisin kahtena päivänä viikossa olin töissä/ lukiossa aamuseitsemästä iltaseitsemään ja sen päälle sitten läksyt jne.

Koska asun jo omassa asunnossa, niin kotityöt, siivous ja tiskauskin jäivät suurimmaksi osaksi poikaystäväni tehtäväksi, kun mulla ei ollut yhtään ylimääräistä aikaa.

Asioita helpotti onneksi se, että aloin tekemään neljäpäiväistä viikkoa. Keskiviikkoisin keskityin ainoastaan lukiohommiin, kotitöihin ja asioiden hoitoon aamusta iltaan.







Töiden jälkeen lukiolle...


Työssäoppimispaikan sanastoa ja tuoteryhmiä


Työssäoppimisen aikana ehtii kuulemaan ja oppimaan yrityksen sanastoa paljonkin. Tässä muutamia sanoja selityksineen...

Massa-alue: Myyntipaikat käytävän varrella, hyvin näkyvissä. Massat on sijoitettu sen reitin varrelle, jonka asiakas kulkee liikkeen läpi. Massoissa on saman tuoteryhmän tuotteita, jotka sopivat yhteen: esimerkiksi pukupusseja ja henkareita tai tortillalevyjä ja salsakastikkeita. Näitä kutsutaan käyttöyhteystuotteiksi. Esimerkiksi kahvia sisältävän lavan oheen voidaan tuoda keksejä tai vaikka pahvimukeja.

Enari: EAN-koodi eli viivakoodi, joka löytyy joka tuotteesta

Piikki: Metallinen tuotteiden "pidike", joka kiinnitetän hyllyn takaseinään. Piikkiin voidaan laittaa esille tavaroita. 

Rullakko: Myymälään tulevat tuotteet tuodaan pakattuna pyörällisiin, korkeisiin "kuljetuskärryihin". 

Hyllytys: Kuormaa purattaessa tuotteita viedään hyllyihin, hyllynpäätyihin tai muuhun paikkaan esille. Elintarvikkeita hyllytettäessä pitää huomioida päivämäärät, eli uusimmat tuotteet asetetaan ennen tulleiden taakse. Kun hyllytetään vaatteita tai asusteita, piikkeihin ne järjestetään niin, että pienimmät koot ovat edessä ja isommat takana.

Etuveto: Tavaroita vedetään eteenpäin, jolloin hyllyt saadaan näyttämään runsaammilta ja houkuttelevimmilta. 

Kemppari: Kemikaaliosasto, johon kuuluvat mm. saippuat, pesuaineet, ihonhoitotuotteet ja kosmetiikka. 

Puke: Pukeutumisosasto

Kapula: Tarpeellinen väline, jolla voidaan esimerkiksi tarkistaa jonkun tuotteen hinta, tulostaa hintalappuja, tarkistaa tuotteen saldo (eli lukumäärä: paljonko tuotetta on vielä myymälässä), inventoida yms.

Nelkku: A4- kokoinen hintalappu

Mutteri: Punainen, kuusikulmainen pahvista taiteltu myyntikori

Fifo: "Ensiksi sisään, ensiksi ulos" eli vaikka elintarvikehyllyissä eteen laitetaan vanhimmat (eli myymälässä pisimmän ajan olleet tuotteet) ja uusimmat laitetaan taakse, jolloin hävikkiä saadaan vähennettyä, kun asiakkaat ottavat yleensä mukaansa ensimmäisen tuotteen hyllystä. Näin elintarvikkeiden päivämääriä pystytään kontrolloimaan ja varmistamaan, ettei taaimmaiseksi hyllyssä ole jäänyt parasta ennen- päiväyksen ylittänyttä tuotetta.
Mm. elintarvikkeita alennetaan esimerkiksi -20 tai -50%, jotta ne saadaan helpommin myytyä ennen pilaantumista.

Display: Toimitettujen tavaroiden mukana tulee joskus niille tarkoitettuja "myyntialustoja", joissa tuotteet pääsevät paremmin esille. Displayt ovat usein pahvisia ja ne kootaan joskus mukanatulevien ohjeiden mukaan. Displayssä on usein myös myyntiä edistäviä juttuja, esimerkiksi tietoa ja tutkimustuloksia kyseisestä tuotteesta. Usein pakettiin kuuluu myös "nimilaatta", pahvinen läppä, jossa kerrotaan tuotteen nimi tai merkki.

Keksi: Pitkä metallinen keppi, jolla voidaan ripustaa esim. mainoksia myymälän kattoon tai seinälle roikkumaan

Sesonkiseinä: Sisääntulon edessä oleva seinä, jolle on koottu ajankohtaisia tuotteita. Esimerkiksi talvella siihen on laitettu lumikolia, pulkkia, lumilapioita ja lintujen ruokaa. Pääsin myös rakentelemaan keväistä puutarha- ja grillauskauden seinää, johon laitoimme toiselle puolelle grillaustuotteita ja toiselle puutarhatarvikkeita, kuten haravia, erilaisia käsineitä, kuokkia sekä hyttyskarkotteita. 



Tuoteryhmiä:

Taloustarvikkeet

Taloustarvikkeisiin kuuluvat mm. astiat, kattilat, paistinpannut, servetit, paperituotteet, muovipurkit yms.

Pukeutuminen ja asusteet

Salon Tokmannilta löytyy omat vaateosastot naisille, miehille ja lapsille.

Sisustustuotteet

Sisustustuotteiden osasto on pieni ja sieltä löytyy mm. maljakoita, kukkapurkkeja, lyhtyjä, kynttilöitä ja sisustustarroja, sekä monenkokoisia säilytyslaatikoita.

Sisustustekstiilit

Sisustustekstiiliosasto käsittää kaikki tyynyistä huopiin ja räsymattoihin. Osastoon kuuluvat myös verhot, tabletit, pöytäliinat yms. Tokmannilta löytyy aika laaja valikoima erilaisia lankoja.
Tekstiileihin kuuluvat lisäksi kodintekstiilit, käsi-ja kylpypyyhkeet, lakanat, tyynyliinat sekä erilaisia peittoja ja tyynyjä.
Tekstiiliosastolla sijaitsee myös yhden hyllylaivan kokoinen saunaosasto, josta löytyy mm. valmiita lahjasettejä ja saunatarvikkeita ja -tuoksuja, sekä muutamia kylpyhuoneen telineitä ja pyyhekoukkuja yms.

Työkalut, autotarvikkeet yms. ja kodinkoneet

Koska Salon myymälä ei ole kovin suurikokoinen, työkaluvalikoima on sen mukainen. Valikoimista löytyy kuitenkin useimpia perustarvikkeita, kuten vasaroita, pensseleitä, liimoja, teippejä, ruuveja, ja jos jonkinnäköistä pientä osaa. Myynnissä on myös esim. lasinpesunesteitä ja paljon erilaisia lamppuja.
Paristoja löytyy lähes kokonainen hyllyllinen päätyineen.
 Pieniä kodinkoneitakin löytyy jonkin verran, esimerkiksi tehosekoittimia ja kahvin- ja vedenkeittimiä.


Vapaa-aika, urheilu

Vapaa-ajan osastolta löytyvät mm. erilaiset kuntoiluvälineet, retkeilyvälineet ja toimistotarvikkeita, kuva-albumeita, kalentereita, kirjekuoria yms.

Lemmikkitarvikkeet ja -ruoat

Lemmikkiosastolta löytyy ruokia kissoille, koirille, jyrsijöille sekä linnuille. Myös muita eläintarvikkeita ja -leluja, kuten kuljetuskoppeja, ruokapurkkeja, talutushihnoja ja leluja.

Elintarvikkeet

Elintarvikeosastolla on mm. laaja valikoima keksejä, sipsejä, juotavia ja kuivatuotteita sekä erilaisia säilykkeitä. Tokmanni myy myös panimotuotteita, joihin kuuluvat limsat ja alkoholilliset juomat. Karkit, purkat ja suklaat löytyvät kassan läheisyydestä.

Siivoustarvikkeet yms.

Siivoustarvikkeita löytyy moneen tarpeeseen, mm. moppeja, rättejä, liinoja, ikkunanpuhdistustuotteita, imureita yms. Myös mm. henkarit, pukupussit, pyykkitelineet ja -korit löytyvät siivoustarvikeosastolta.

Kosmetiikka ja ihonhoito

Kosmetiikkaosastoon kuuluvat mm. meikit, ihonhoitotuotteet, kynsilakat, vanulaput jne.

Kemikaalit

Kemikaaliosasto käsittää kaikki yleispuhdistusaineista pyykinpesu- ja astianpesuaineisiin.
Kemikaaliosastolta löytyvät myös wc- ja talouspaperit. "Kemppariin" lasketaan kuuluvaksi myös sähköiset tarvikkeet, kuten parranajokoneet ja suoristusraudat.

Luontaistuotteet

Luontaistuotteet löytyvät myös kassan läheisyydestä. Valikoimiin kuuluu monenlaisia tuotteita vitamiineista ateriankorviketuotteisiin ja ravintolisiin.

Lasten osasto

Lasten osastolla on myynnissä mm. lautapelejä, Legoja, leluja, paperi- ja askartelutarvikkeita, vaippoja sekä vauvoille ja lapsille sopivia shampoita ja pesuaineita yms. Melko pienen osaston keskellä on massa-alue, johon kerätään ajankohtaisia ja uusimpia leluja. 


Myymälätilaskannaus

Kun lähestyy Tokmannia, näkee sisäänkäynnin yläpuolella kirkkaan punaisen nimen.



Myymälällä ei ole näyteikkunaa, vaan punaiset teippaukset.
Sisäänkäynnin yläpuolella on suuri katos.


Tokmannin "takapihan" teippaus:

Kukkakaudella myymälän edessä houkuttelevat mm. narsissi- ja orvokkirullakot.


Myymälän edessä on aina ajankohtaisia mainoksia A-telineissä.




 Sisäänkäynnissä on sekä liukuovi, että normaali käyntiovi liuskalla. Tuulikaapissa on ilmoitustaulu, A3-mainoksia, säilytyskaapit asiakkaiden käytössä sekä ajankohtainen mainoslehtiteline, josta asiakkaat saavat ottaa ostosreissuunsa lehden.
Tuulikaapin jälkeen on vielä toinen liukuovi, jonka jälkeen on punainen matto. Kun asiakkaat saapuvat myymälään, he näkevät ensimmäiseksi ajankohtaiset sesonkialueet (esim. pääsiäinen, puutarhakausi, grillikausi, joulu), jotka houkuttelevat tarkastelemaan lähempää.
Heti sisääntullessa jo huomaa Tokmannille tyypillisen punaisen värin.
Asiakkaita ohjaavat mm. katosta roikkuvat opasteet ja numeroidut hyllyvälit.
Sisääntulon läheisyydessä on myös myymäläkartta, joka ohjaa asiakasta suoraan oikeaan paikkaan.

Tokmannin kalusteisiin kuuluvat mm. lavapöydät, lattiakorit, häkkipöydät ja mutterit.

Asiakkaan on kierrettävä koko myymälä, jotta pääsee kassalle. Matkalla kassalle näkee lähes kaikki massa-alueet, joihin on laitettu tarjoustuotteita ja "houkutuksia".

Kassan läheisyyteen on sijoitettu mm. karkit, luontaistuotteet, sekä päivittäisiä tarpeellisia tuotteita, kuten nenäliinoja ja purukumeja. Kassalle tuodaan tyrkylle myös poistotuotteita.

Myymälässä on kaksi kassaa, joista yleensä vain toinen on käytössä. Ruuhka-aikana
toinen myyjä tulee avaamaan toisenkin kassan kassakellon soitua.


Tokmannin kuitti on hyvin tavanomainen. Siinä on nimi, yhteystiedot, nettisivu, aukioloajat, päivämäärä ja aika, kuittinumerot, asiakaspalvelijan nimi, vaihto- ja palautusoikeusehdot sekä tervetuloa uudelleen -toivotus ja viivakoodi. Lisäksi tietysti ostetut tuotteet hintoineen ja veroineen.

Hintalappuja on erikokoisia eri tarkoituksiin. Esimerkiksi tavallisen hyllylaivan (ei kempparipuolella) hintalappuja kutsutaan hyllynreunalapuksi. Piikeissä ja kempparipuolella käytettään pienempiä piikkilappuja. Hyllynpäädyissä käytetään A6-kokoisia lappuja (1/hyllytaso, muut normaaleja hyllynreunalappuja). Sekä hyllylaivoissa, että päädyissä käytetään lisäksi A4-kokoisia lappuja. Nelkkuja ei kuitenkaan saa olla liikaa ja niiden on oltava samassa tasossa tai "päällekäin".

Kassalla saa ottaa/kassa antaa pieniä muovipusseja tarvittaessa. Kassalla on myynnissä muistaakseni kahdenlaisia kasseja, sekä paperisia, että muovisia. Esimerkiksi nettopäivien aikaan muovikassit saavat kampanjakuosin. Kassan jälkeen voi pakata esimerkiksi astiat ruskeaan paperiin.

Kassalla kiitetään asiakasta ja toivotetaan hyvää päivänjatkoa.
Liikkeestä lähtiessään näkee ovessa Tervetuloa uudelleen! -toivotuksen.

Tokmannin nettisivujen värimaailma on samankaltainen kuin myymälöissä. Etusivulla näkyy monia linkkejä ja tuoteosastoja, joista klikkaamalla pääsee tutkailemaan tuotteita hintoineen. Etusivun laidalla on myös Tokmannin viikoittainen tarjouslehti, joka ilmestyy myös koteihin mainospostin mukana.

Näytönkaappaus


Tokmannin nettisivuilta löytyy myös nettikauppa eli Toknet. Sieltä ostetut tuotteet voi noutaa myymälöistä.
Näytönkaappaus